TERVETULOA MIKAN KOTISIVULLE !

Lapsuudenkuva tulossa tähän...


MIKA PIHLAJA

Mika Pihlaja syntyi 4.3.1980 Kauhajoella, kolmilapsisen perheen keskimmäisenä lapsena. Hänellä on kaksi sisarta.

Vuonna 1998 hän valmistui Suupohjanammatti-instituutista konepuusepäksi. Mika aloitti saman vuoden heinäkuussa varusmiespalveluksen Niinisalossa, josta kotiutui heti vuoden 1999 alussa tykkimiehenä.

Pian armeijasta kotiutumisen jälkeen, Mika hakeutui yrittäjäkurssille, joka oli kolmenkuukauden mittainen ja järjestettiin Ähtärissä. Tuolla kurssilla hän tapasi nykyisen yhtiökumppaninsa Timo Leppälän, joka oli tullut yrittäjä oppia saamaan samalle kurssille. Timo toimi majoitusalalla yrittäjänä, vanhempiensa perustamassa yrityksessä Ähtärissä. Poikien ajatusmaailmassa oli jotain hyvin yhteistä alusta alkaen. Asia kävi keskusteluissa selvästi ilmi, siksi tuttavuus oli kestävää sorttia, ja johti yhteisen osakeyhtiön perustamiseen. Mikan ja Timon yhteistyö sujuu takuuvarmasti hyvin, onhan pojat kuin ne kuuluisat poliisit, toinen osaa lukea ja toinen kirjoittaa.

Mika on tehnyt lukuisiin saunoihin lauteet, vinteille portaat ja on erittäin pätevä ammattimies, sovittamaan ne asiakkaan toiveet huomioiden, tilaan kuin tilaan. Vanhojen puurakennusten remontoinnista hänellä on myös rautainen kokemus. Näitä hommia hän toiminimellään teki ennen osakeyhtiön perustamista. Nyt osakeyhtiön myötä on tullut aika luottaa muihin ja auttaa heitä onnistumaan, eli treenata esimiestaitojaan, johon Mikalla hyväkäytöksisenä ja muita kunnioittavana miehenä on myöskin synnynnäiset ominaisuudet.

Puucot Oy perustettiin 2008 ja Mikasta tuli sen toimitusjohtaja, Timon toimiessa hallinnon puolella ja hänen toiminimellään pyörittämän majoitustoiminnan sulautuessa Puucot Oy:n toiminnaksi. Vuonna 2008 marraskuussa Puucot Oy osti omistukseensa "Vanhan Leppälän" Timon siskolta Astalta, paikkaa kutsutaan tuolla nimellä koska se on Timon ja Astan isoisän lapsuudenkoti.

"Vanha Leppälä" oli pitkään kesämökkinä ja useankin eri omistajan omistuksessa, nyt pientä remonttia kaipaava mutta varsin hyvä kuntoinen hirsirakennus jossa on komea tupa sekä perinteinen takka. Näin ollen se remontoinnin jälkeen tarjoa mitä elämyksellisemmät ja idyllisemmät puitteet erilaisille tilaisuuksille, kokouksille, juhlille tai muille sellaisille saunomis mahdollisuudella sillä pihapiirissä on perinteinen hirsisauna. Ajatuksena on vuokrata tilaa erilaisiin asiakkaan tilaisuuksiin, joko talon tapaan järjestettynä tai asiakkaan itse järjestämänä jolloin talon puolesta hoidetaan kiinteistöhuoltoa ja talonmiespalveluita. Talon remontoinnista on suunnitelmat ja piirrustukset tehty ja työt aloitetaan vuoden 2010 aikana.

 


          

Täältä haettiin konepuusepän oppia vuosina 1996 -1998.
 

 

 

 

Asiakkaalle tehtyjä mittatilaustöitä vuodelta 2009.

 

Kauhajoen ABC:n pesuhallin seinien peltityöt, alihankintana Kometos Oy:lle.

 

 

Asiakkan toiveiden mukaan tehty sauna.

 

Klikkaa tästä nähdäksesi Puutuoteliike Puujalan esite.

 

Toimitusjohtajan kuva.