Timo Leppälä
Puucot Majoitus
Leppäläntie 110
63900 Myllymäki
06-5336244
040-5776713
timo2.leppala@pp.inet.fi

Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

 

Tilannimi: Kangas 4:15 Sijainti: Ähtärin kaupungin Hankavedenkylässä. Omistaja: Timo Leppälä Hallinta/asujat: Maria ja Mauno Leppälä Rakennus: Puolitoista kerroksinen puurakenteinen omakotitalo. Rakennettu: 1900 luvun alussa Remontoitu: 2008 Puutyöt: Tmi: Puunjalostus Mika Pihlaja Kauhajoki (Nykyisin Puucot Oy:n toimitusjohtaja) Lvi-työt: Rauno Kettunen Päntäne Sähkötyöt: Suomenselänsähkö Oy/ Hannu Vuorimaa.

 

TERVEHDYS ÄHTÄRISTÄ!

Olen hiukan yli neljänkymmenen ja toimin majoitus-yrittäjänä Ähtärissä. Muistan kun lapsena tuossa 1960-1970 lukujen taitteessa olin äitini kanssa käymässä Seinäjoella. En muista käynnin tarkoitusta, olin niin pieni ja vain äitini mukana. Sen kyllä muistan mitä lähtiessä tapahtui, tykkäsin pienestä kolmivaunuisesta puujunasta niin että minun piti välttämättä saada se. Mikään muu ei kelvannut ja vain tuo puujuna oli saatava, vaikka metalli ja muovikin oli jo keksitty. Arvostin alitajuisesti jo tuolloin puuta materiaalina ja tunsin lukkarin rakkautta juniin, kuten tunnen nytkin.

Valtionrautatiet edustaa minulla valtavaa hyvin suunniteltua palvelu organisaatiota, jonka kokonaisvaltainen toteutus on vaatinut paljon suunnittelua ja hyvää yhteistyötä, jotta kaikki pelaa yhtään turvallisesti eli jotain sellaista jota itsekin halajan ja tavoittelen. 60-luvun lopulla tämä NS: Haapamäenrata, jonka verralla kotipitäjäni Ähtärikin sijaitsee oli vielä erittäin vilkkaasti liikennöity olihan se päärata eli ainoa yhteys pohjoisen ja etelän välillä vielä tuolloin. Nyttemmin rata on huomattavasti hiljennyt ja kutsutaan poikkiradaksi Vaasasta – Jyväskylään, kun Parkanon rata valmistui ja lyhensi Seinäjoen ja Tampereen välimatkaa suoruutensa ansiosta huomattavasti ja matka-aikaakin puolitoistatuntia.. Onneksi poikkirataakin vielä tarvitaan liikennettä on tällä hetkellä kolme junaa suuntaansa päivässä + tavaraliikenne. Radan hiljenemisen myötä rataosan asemia suljettiin ja niille ruvettiin etsimään uusiokäyttöä syntyi asemanseudun mahdollisuudet hanke, johon tietenkin junista kiinnostuneena osallistuin koko sen keston ajan. Haapamäenradan verrassa onkin paljon vanhoja kulttuurihistoriallisesti arvokkaita vanhoja rautatieasemia, joiden soisi säilyvän pitkälle tulevaan jälkipolvienkin nähtäväksi. Asemanseudun mahdollisuudet hanke oli tuossa vuosituhannen vaihteessa ja sen esimerkki asemiksi Etelä-pohjanmaalta oli valittu kotipitäjäni kyläkunnassa sijaitseva Myllymäen asema sekä Lapuan ja Kurikan asemat. Myllymäki pääsi mukaan ja esimerkki asemaksi ilmeisesti siksi, koska aikoinaan oli tarkoitus tehdä Myllymäestä risteysasema ja siitä johtuen Myllymäen asema rakennuksesta tehtiin melkoisen suuri ja näyttävä, mikä tänä päivänä voi herättää kummastustakin kun takana on vain pieni maaseutukaupungin kylä. Risteysasema hanke aikanaan kariutui Haapamäen vietyä voiton kotikylästäni. Myllymäkeä on muinoin kutsuttu myös halkopinoasemaksi kun se sattuu sijaitsemaan täsmälleen Vaasan ja Tampereen puolivälissä ja entisaikaan höyryveturit ottivat halko ja vesi varastoonsa täydennystä juuri Myllymäeltä. Aikanaan Myllymäen asemalla toimi jopa asemaravintolakin, mutta siitäkin on sen verran aikaa etten itse sitä edes muista. Nykyisin asema on kokonaan suljettu ja sen on ostanut eräs yksityinen taiteilija.
Apu-lehdessä numero 46 17.11-2006 oli hieno kuvaus radastamme: ”Pohojanmaalta pohjois-karjalaan” ,”kiskoilla taianomaista tunnelmaa.” Jutussa kuvattiin yksityiskohtaisesti matkaa poikki suomen sen leveimmältä kohtaa lännestä itään. Kaikkea eloa ei jutun mukaan koskaan pystytä pakottamaan pääkaupunkiseudulle, eikä näin ollen ainoaksi yhteydeksi saisi jäädä lentoreitti Helsingistä – Ouluun. Jutussa oli hieno kartta kuva radastamme, Vaasasta - Joensuuhun ja oman alueemme tärkeät asemat näkyivät selkeästi eli Eläinpuisto - zoo, Tuuri ja Myllymäki. Myllymäkeä juttu ei tosin imarrellut, kun se alkoi ”klo 11.43 Myllymäen hengettömällä asemalle on pieni tauko…” .Myllymäki koki voimansa päivistä voimakkaan laskukauden, kuten niin moni muu maaseutu kaupungin pikkukylä rakennemuutoksen kourissa. On totta että asemalta saa hiljaisemman ja hengettömämmän kuvan ,kuin mikä on todellisuutta .Kyllä Myllymäellä on vielä tänäänkin hyvä asua , elää ja tehdä työtä, onhan Ähtärin suurin teollinen työnantaja vain noin 10 Km päässä ja kylällä on kaksi hyvin varustettua toimivaa kyläkauppaa ja kyläkoulu. Aika hyvä saavutus pienelle kylälle. Jotain on Myllymäen vanhasta vahvuudesta vieläkin jäljellä.
 

Linkki rautatiemuseoon.

Viiskunta tiistai 4.8.2009.
Ennustus tuleville säille,
heinäkuun lopulla.


 

Seinäjoki - Jyväskyläradalle ei sovellu uudet kiskobussit, syy on varsin positiivinen, matkustajamäärät rataosuudella edellyttävät suurempaa veturivetoista kalustoa.	Kiskobusseja yritetään palauttaa Jyväskylän-radalle.   Myllymäen asema pesee kasvojaan.
Kiskobusseja tarvitaan.	Myllymäen pullonkaula.

Kievariperinteen alkujuuret ulottuvat 1600-1700 lukujen vaihteeseen. Niinkin aikaisin kuin 1649 Ruotsin Kruunu antoi ensimmäisen yleisen kestikievariasetuksen, jolla velvoitettiin perustamaan kievareita kaikkien yleisten teiden varsille. Niissä matkustavaiset saivat yöpyä ja syödä maksua vastaan. Kyytimies kuljetti vieraan hevosrattailla eli hollikyydillä tai veneellä seuraavaan kievariin. Noihin aikoihin
aloitti ensimmäisen kautensa kestikievarina Glimsin kestikievari joka sijaitsi liikenteen tärkeässä solmu kohdassa, suuren rantatien ja Helsinkiin vievän tien risteyksessä. Turusta Helsinkiin vievä talvitie kulki myös Glimsin ohitse seuraten joenlaaksoa Kauklahdesta Espoon kirkon ohi, josta se sitten seurasi jonkin matkaa Helsingin Maantietä. Talviteillä oli suuri merkitys ja niillä oli usein sama linjaus kuin maanteillä. Suurten mäkien ja mutkien välttämiseksi käytettiin kuitenkin hyväksi jäätyneitä vesistöjä, järviä ja soita, jotka soveltuivat reki ja kelkka matkusteluun. Rahvaan tehtävänä oli yllä pitää väyliä ja merkitä ne havuilla.

Kestikievarit olivat tuohon aikaa tärkeitä etappeja matkustavaisille, niissä yövyttiin, aterioitiin ja vaihdettiin hevosia. Maaherra Anders de Bruce määräsi vuonna 1778 että jokaisilla talvikäräjillä piti määrätä taksa tarvittaville ruokatavaroille, kotiruuille, rehuille, yökortteerille ja kaikelle muulle jota matkustavaiset saattaisivat tarvita. Taksat piti naulata kievarituvan seinään.

Kievarin isännällä oli myös oikeus oluen ja viinan anniskeluun, mutta oikeus oli uusittava vuosittain. Vuonna 1766 annetun asetuksen mukaan piti kaikilla kievareilla olla päiväkirja, johon matkustajat tekivät huomautuksia puutteista ja laiminlyönneistä. Kievarin isännän velvollisuus oli valvoa, ettei kukaan matkustanut pois täyttämättä päiväkirjaa. Nimismiehet valvoivat, että kievarit ja hollikyydit hoidettiin maaherran määräysten mukaisesti. Nimismiehet tarkistivat itse kievarit ja päiväkirjat vähintään kerran kuukaudessa.

Tuhatkahdeksansataaluvulla yleistyi kievareiden sisustaminen herrasväen huonekaluilla eli pehmeillä sohvilla ja klahvi piirongeilla sekä kattokruunuilla. Edelleen oli olemassa eri huoneet herrasväellä ja tavalliselle väelle. Herrasväen huoneessa oli vuoteen lisäksi myös piironki , keinutuoli, pöytä ja pesupöytä tai pesukaappi pesuvateineen ja vesi kannuineen sekä sylkykuppi. Kyytimiehet oleilivat tavallisesti tuvassa.

Tämän päivän majoitusliikkeet toimivat hiukan eri tavoin kuin tuohon aikaan, mutta edelleen on tarjolla majoitusta, ruokapalveluita sekä kuljetusta. Lisäksi panostetaan asiakkaiden viihtyvyyteen tarjoamalla kulttuuri-, liikunta –ja harrastepalveluita.


Perinteet velvoittavat palvelemaan Sydämellä!

                                                                  Timo Leppälä (Ähtäri)
 

 

HISTORIIKKI!

Näin kun on tehty muutoksia toiminta organisaatiossa ja muutettu jopa toiminnan omistuspohjaa resurssien ja voimavarojen lisäyksen, sekä paremman hyödynnettävyyden vuoksi, on tapana muistella hiukan syntyjä syviä.

Leppälän mökkimajoitus perustettiin 80-luvun alussa ja ensimmäiset majoitusasiakkaat palveltiin 1985.

Toiminta on perustettu maatilapohjalle, ja sai alkunsa kahden yhteiskunnallisen ongelman korjaus tarpeesta pikkutilojen käydessä sopimattomiksi perusmaatalouden harjoitukseen tehokkuuden ja tuottavuuden vaatimusten alalla kasvaessa. Toinen aloittamisen syy oli Ähtärin näkyvyyden nousu matkailupaikkakuntana nopeammin, kuin majoitusmahdollisuuksia kehitettiin paikkakunnalle. Leppälän mökkimajoitus saa kiittää synnystään äitiäni Maria Leppälää, joka oli tuolloin vain hiukan yli
viidenkymmenen.

Äitini aktiivisuuden ja kouluttautumisen, sekä asiointikyvyn eri viranhaltijoiden kanssa ansiota on Leppälän Mökkimajoituksen synty. Itse olin teinipoika tuohon aikaan.

Saatuamme alusta asti aina näihin päiviin asti pääsääntöisesti positiivista palautetta, on sekin antanut rohkeutta ja voimaa jatkaa. Tyytyväinen asiakas on paras tae toiminnan onnistumisesta ja positiivinen palaute kannustaa asiakaspalvelun parissa toimivia jaksamaan palvella entistäkin paremmin.

Äitini on ollut toiminnassa mukana näihin päiviin asti, joskin olen organisoimalla ja omaa askeltahtiani nopeuttamalla pyrkinyt helpottamaan vanhenevan äitini työ taakkaa. Viimeaikoina hän onkin vastannut vain lähinnä aamiaisen valmistuksesta, silloin kun asiakas sitä halua. Yksi joskaan ei ainoa syy toiminta organisaation muuttamiseen on äitini korkea ikä ja hän onkin vetäytymässä sivuun omaan mökkiinsä erittäin hyvin ansaitsemilleen eläkepäiville. Nykyisin käytämme kauppanimikettä Leppälän majoitusmökit, joka kuvaa toimintaamme osuvammin.

Äitini pohjatyö ja ansiot on niin hyviä ja antavat hyvää pohjaa jatkolle, että koen suorastaan velvollisuudekseni siitä jatkaa jonne äiti pääsi. Arvostan ja kunnioitan äitini elämäntyötä hyvin paljon. Yrittäjäkurssilla tapaamani puusepän kanssa pystyyn pistämämme osakeyhtiö oli paras luonnollisin ja varmin tapa turvata homman jatkuminen ja äitini elämäntyön säilyminen ja turvaaminen.. Tulevassa joudumme käyttämään myös palkkatyövoimaa, joten olemme myös työllistävä ja yhteiskunta
vastuunsa tunteva yritys. Peruslähtökohtamme on asiakkaiden perustarpeiden tyydyttäminen lomallakin asiaan kuuluvia mukavia oheispalveluita unohtamatta., sekä ympärivuotisen toiminnan turvaaminen puunjatkojalostustoiminnan avulla kahdessa kunnassa.


Ähtärissä elokuun 17 päivä 2008.

Timo Leppälä

Puucot Oy

Logoa klikkaamalla Puucot oy:n sivulle.

Puuseppä Mika Pihlaja Toimitusjohtaja Puucot Oy

Klikkaa tästä nähdäksesi Puutuoteliike Puujalan esite.

Viime vuosituhannen loppuvuosina tuli osallistuttua eräälle kurssille, kotipitäjäni keskustassa ja siellä tutustuin nuoreen lupaavaan kauhajokelaiseen puusepän alkuun. Hänen kanssaan ajatusmaailmamme osui sen verran hyvin yksiin ,että tuttavuus on kestänyt jo reilun kymmenen vuotta. Hän on henkilö joka puuseppänä vastaa myös Puucot majoituksen mökkien kunnosta. Kehittelemme yhdessä myös Puucot oy:tä. www.puucotoy.com

 

Puualan osaaminen matkailuelinkeinon voimavarana!

Ähtärissä kuluneen kesän aikana nousi puheenaiheeksi teollisen venetuotannon ja matkailun hyödyntäminen yhdessä molempia hyödyttävällä tavalla. Ajatus on hieno, mutta se ei ole uusi.

Ähtärissä asuu henkilö joka on monialaisen osaamisen kautta pyrkinyt hyödyttämään matkailuelinkeinoa jo 1990-luvulta alkaen, myös veneen teon avulla.. Tällä kertaa kyseessä on puuosaajat, joten myös veneessä on kysymys puunveneestä ja todella hyvästä ja turvallisesta puuvenemallista.

Henkilö joka näitä on pohtinut, ei itse ole kummoinenkaan puuseppä, siksi hän onkin löytänyt ympärilleen alan osaajia joiden kanssa toimia

Puuvene ei kuitenkaan ole ainoa matkailua hyödyttävä tuote, vaan alalla on moninainen suorastaan mittaamaton määrä mahdollisuuksia luoda matkailuun viihteellisyyttä, mielenkiintoa sekä parantaa tasoa ja laatua.

Puusepän ammattitaidolla saadaan myös laatua ja tasoa erämatkailuun, sekä mitä moninaisempia tuotteita ja palveluita puutuoteliikkeeseen. Näin toimien kehitämme seutukunnalle monipuolisia palveluita sekä toimintamahdollisuuksia hyvin monipuolisesti useiden eri alueiden taitajille.

Mika Pihlaja
puuseppä
Kauhajoki

 

Puuseppä Mika Pihlaja, isäni, vanhan veneentekijän Mauno Leppälän (78), veneenteko-opissa, talvella 1999-2000.

 

Elämän katsomustani ja uskoon tulo!

 

TÄMÄ TARINA ON TOSI ! Kirjoitettu adventtiaikana 2003.

 

KAAMOKSEN AIKAAN !

Elämme taas vuoden pimeintä aikaa ja pimeyttä on omiaan lisäämään se, että olemme lumettomia. Näin joulukuulla sen todella huomaa , mikä valkaiseva merkitys pienelläkin määrällä lunta on.
Viime kuukauden vaihteessa siirryimme adventtiaikaan ja saimme aloittaa taas uuden kirkkovuoden. Adventtihan on odotuksen aikaa ja sitähän tämä elämä paljolti on monessakin suhteessa, mitä sitten odotamme ???? No tietysti ensisijaisesti odotamme Joulun syvintä sanomaa ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhlaa. Sen lisäksi odotamme tietysti parempia aikoja paitsi itsellemme myös toisille eli yhteiskunnalle ja yhteisille asioille. Odotamme hyvää yhteisymmärrystä ja sosiaalisia suhteita, koska ne auttavat meitä torjumaan sen yksinäisyyden sekä masennuksen tunteen mitä kaamos saattaa aiheuttaa ja aiheuttaakin. Henkilökohtaisesti uskon, että kaamoksen aika on ihmisille annettu rauhoittumisen ajaksi ja mietiskelyn ajaksi, jotta kaiken tarkoitus selviäisi. Tuo aika huipentuu jouluun Vapahtajan syntymäjuhlaan, josta lähdetään taas valoa kohti. Kuvaa hyvin sitä, että Jeesus on elämän valo. Henkilökohtaisesti juuri tämä adventti aika jää loppuiäkseni mieleeni ja tulevat adventit palauttavat aina mieleeni tämän vuoden 2003. Sain vuoden 2003 aikana suorittaa rippikoulun ja tulla täysivaltaiseksi Ev.lut. kirkon jäseneksi kaikin oikeuksin, mutta myös velvollisuuksin. Tämä sinetöityi juuri Adventtiajan alkaessa 30.11 Ähtärin kirkossa. Luin uskontunnustuksen kahden todistajan läsnä ollessa ja osallistuin Jumalan palvelukseen ja ehtoolliseen. Mieleen jäävä kokemus ja hetki ja tunsin sydämessäni syvää rauhaa ja helpotusta ja tiesin olevani oikeassa paikassa ja tekeväni oikein. Tämä on kuitenkin asia, joka jokaisen on elättävä ja koettava itse, siksi en taatusti tule uskoa kenellekään tuputtamaan saatikka käännyttämään, mielestäni niin ei saa tehdä. Jumala itse kutsuu ihmistä. Itse koin tämän kutsun hyvin voimakkaasti kesällä 2002 kerronpa sen teillekin, sillä en unohda sitä koskaan. Olen kauan jo käynyt haudoilla niitä hoitamassa ja samalla käyttänyt hautausmaata rauhoittavana syvällisten ajatusten paikkana, koska se on rauhallinen ja kaunis. Kesällä 2002 tapahtui jotain erilaista, aloin tuntea ihan erilaista kiinnostusta kirkon ja seurakunnantoimintaan kuin ennen. Yhtenä kauniina kesäisenä päivänä 2002 ajaessani autollani kohti keskustaa tunsin voimakasta erittäin voimakasta tarvetta käydä taas kirkon mäellä. Oli kuin joku tahdosta riippumaton voima olisi pistänyt vilkun päälle ja kääntänyt autoni pyörät kirkon liittymästä ja suorastaan kiskaissut autoni kirkon parkkiin. Kävin haudoilla eli tein tutun kierrokseni, olin rauhallinen mutta oloni oli outo ja ihmettelin sitä. Kun olin sitten pois lähdössä ja lähestyin parkissa olevaa autoani, jouduinkin äkkiä pysähtymään kuin seinään – aivan kuin joku olisi sanonut: ”Älä mene”. Katsoin ympärilleni, mutta ketään ei näkynyt ei sitten todellakaan yhtään ketään. Kirkko vain seisoi takana jyhkeänä juhlallisena ja jotenkin kutsuvana ja jostain syystä tunsin vastustamatonta halua ja tarvetta mennä sinne. Menin sisään suurista ovista, olin epävarma, pelottikin mutta silti myös rauhoitti. Lähdin epävarmoin askelin kohti alttaria ja taas oli kuin joku olisi sanonut ”tule vain , älä pelkää” ja aivan kuin joku olisi vetänyt minua pitkällä siimalla eteenpäin. Tulin alttarille ja pysähdyin hetkeksi ja aivan kuin joku olisi painanut laskeuduin polvilleni ja laitoin käteni ristiin. Tuona hetkenä tajusin aivan uudella syvällisellä tavalla, että ihmisen tulee olla nöyrä muttei sen tarvitse nöyristellä. Kun poistuin kirkosta en ollut hiukkaakaan rauhaton en pelännyt enää, sen sijaan mieleni oli hyvin tyyni ja rauhallinen ja siellä oli vakaa päätös uskon Jumalaan ja liityn kirkkoon. Kirkkoon liityin 30.9-2002 ja aloin suorittaa rippikoulua, joka huipentui tähän adventtiin kuten jo kerroin. Tämä jorina ei ole mitään erityistä se on vain allekirjoittaneen tarina ja kokemus, meillä jokaisella on omamme ja kaikki koemme asiat omalla tavallamme. Rippikouluaikanani kuulinkin, että Jumala on kuin pitkän siiman kokija eli antaa löysiä maailmaan ja kiristää sitten oikealla hetkellä, jolloin ihminen joutuu tunnustamaan ” Olen koukussa Herrani tässä minä olen.” Tuo minun oli helppo uskoa, koska sen
olin itse kokenut. Takaan teille, että tuo ”koukussa” oleminen ei ole mitään pahaa, vaan jotain erittäin hyvää. Hyvää ja rauhallista Joulua ja siunattua Uuttavuotta.


Timo Leppälä

Ilta-Sanomat 11.4.2009